Keitä ovat Laatuhemmot ja mitä he tekevät?
Laatuhemmot ovat opiskelijoita, jotka toimivat bio- ja ympäristötieteiden laitoksen muiden opiskelijoiden äänenä opetuksen kehittämisessä ja sen laadun arvioinnissa. Käytännössä toiminta pitää sisällään seuraavaa:
- Opetuksen kehittämistyöryhmän kokouksiin osallistuminen kerran kuussa
- Opetuksen iltapäivän sekä Viini ja Vali(s)tuksen järjestäminen kerran vuodessa
- Kurssipalautteen välittäminen kurssien vastuuopettajille tarpeen mukaan
- Muut mahdolliset opetuksen laadun kehittämiseen liittyvät projektit
Laatuhemmojen toiminnan tavoitteena on lisäksi pyrkiä parantamaan keskusteluyhteyksiä laitoksen henkilökunnan sekä opiskelijoiden välillä, jotta kurssit toimisivat mahdollisimman jouhevasti. Yhteisen edun ajamisen lisäksi Laatuhemmojen toiminnan taustalla on myös yliopistolaki (§87), jonka mukaan yliopiston on aktiivisesti arvioitava opetuksensa laatua. Pääasiallisena yhteyshenkilönä henkilökunnan puolelta toimivat laitoksen pedagoginen johtaja sekä koulutussuunnittelija. Laatuhemmot ovat varsin itsenäinen elin, jonka toiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen ja haluun kehittää laitoksen opetusta entistä parempaan suuntaan. Laatuhemmoja on laitoksellamme tällä hetkellä viisi.
Laitoksemme laatuhemmot tällä hetkellä
- EKO: Joona Hirvensalo, joona.a.hirvensalo@student.jyu.fi
- WET: Milja Mehtonen, milja.l.h.mehtonen@student.jyu.fi
- SMB: Laura Miettinen, laura.e.miettinen@student.jyu.fi
- LY: Anette Ursin, anette.a.k.ursin@student.jyu.fi
- SMB: Kaisa Lepola, kaisa.kat.lepola@student.jyu.fi